Venäjä on myös tehnyt viime aikoina useita rajuja lennokki-iskuja. Lauantaina Venäjä esimerkiksi iski voimalla Harkovaan.
Uusi hallitus korvaa väliaikaishallinnon, joka on ollut vallassa Syyrian pitkäaikaisen hallitsijan Bashar al-Assadin ...
Kulttuuri voi olla suurvalta-asemaa hakevalle Euroopalle väkevä voimavara, mutta vastaus suurvallan syntyyn ei löydy vain ...
Hyvinvointivaltion ja demokratian liitto on ollut Pohjoismaissa poikkeuksellisen vahva, mutta täälläkään emme ole suojassa ...
Jälkipuhe | Venäjällä totuus on sekoitettu valheiden joukkoon. Nyt sama tapahtuu Yhdysvalloissa. J ournalisti Peter ...
Euroopan unioni ja siinä samalla Suomi on siirtynyt kesäaikaan. Kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin. Siirto tehtiin koko ...
Oma Säästöpankki ponnisti Seinäjoelta pörssin tähdeksi. Sitten paljastui väärinkäytösvyyhti ja iso kasa ongelmaluottoja. HS ...
Euroopan unionissa ajettu vihreä siirtymä tuottaa väistämättä laskuja ja menetyksiä. Parempi kuitenkin, jos lasku murroksesta ...
Painotalon säilyttämisen puolesta kampanjoidaan vetoamalla kulttuurihistorialliseen arvoon ja Engelin perintöön. Toisessa ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo omassa Truth Social -palvelussaan pelanneensa lauantaina golfia Suomen ...
Politicon lähteiden mukaan Trump säästi Waltzin välittömiltä potkuilta vain siksi, ettei hän tahtonut antaa demokraateille ...
Perjantaina Kansasin kongressitalolla järjestetty seremonia päätyi käsirysyksi satanistien johtajan ja kristillisten ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results